maanantai 28. marraskuuta 2011

Aamuchai

Olen usein ihmetellyt vessassa kaytyani, etta kuka haisee pahalle. Viime aikoina olen tajunnut, etta se olen mina! Kun kay vessassa, navetan/ huussin haju tarttuu vaatteisiin ja leijailee sielta myos omaan nenaan. Valilla tekisi mieli oksentaa, jos vahingossa aukaisee nenansa vessan/ navetan lahettyvilla.
Vessakulttuuri on muutenkin taalla hieman erilaista kuin mihin on tottunut. Vessaan mennessasi sinun tulee koputtaa ensin oveen. Jos kukaan ei vastaa koputukseen, voit astua sisaan. Jos joku koputtaa takaisin, sinun tulee odottaa vuoroasi. Puhetta tahan toimintaan ei kayteta. Vessan lattialta voi loytaa kouluvihkon sivuja, banaanipuun lehtia ja muuta vessapaperiksi soveltuvaa . Osa lapsista ei kuitenkaan empiiristen tutkimuksieni mukaan kayta mitaan edeltamainituista siistimisvalineista tai mitaan muutakaan. Loput voitte miettia itse.

Lehma tuottaa taas maitoa, joten maitoa ei tarvitse ostaa enaa, mutta siita huolimatta seuraan tiiviisti lehmakassan kasvamista. Talla hetkella maitoa riittaa aamuchaihin, mutta sitakaan ei ole valttamatta aina tarpeeksi. Valilla aamupalaksi riittaa jokaisella lapselle vain puolikas kuppi chaita. Kysyin Sheilalta, milta tuntuu, jos saa vain puolikkaan kupin chaita aamupalaksi. "Bad", oli vastaus. Lisalehma ei olisi siis haitaksi.

lauantai 26. marraskuuta 2011

Jannitysten yo

Viime yona elettiin Care Compassionilla jannitysten hetkia. Pian sen jalkeen, kun olin herannyt koiralauman hirveaan haukuntaan ja Mishelin itkuun, oveeni koputettiin. Mama Barak tarvitsi taskulamppua lainaan. Lehmalla oli joku hatana. Pian minulle huudettiin ikkunan takaa: "Kisu!" Minun kaskettiin hakea keittiosta veitsi. Lehma oli aloittanut poikimisen. Juoksin keittioon ja etsin astioiden keskelta veitsea, mutta en loytanyt sita taskulampun valossa (kiireessa en tajunnut laittaa kattovaloa paalle). Juoksin takaisin omaan huoneeseen ja kiikutin linkkarini ikkunan kautta navetalle. Kun paasin itse ulos, vasikka oli syntynyt. Lehma ammui kovasti, eika olisi paastanyt Alumasaa lainkaan vasikan lahelle. Vasikka saatiin kuitenkin pestya ja kohta sille juotettiin lasisesta limsapullosta maitoa. Yolla vasikka vaikutti viela varsin hyvinvoivalta, mutta aamulla se tarisi omassa kopperossaan, eika ollut noussut seisomaan. Vasikka syntyi ilmeisesti kaksi kuukautta liian varhain. Toivotaan, etta se saadaan kuntoon. Kun lahdimme tyttojen kanssa kylille, isommat pojat jaivat haarimaan vasikan ymparille.

Eilen oli myos muutenkin erikoinen paiva. Bishop (miten lie tuo kirjoitetaankaan) tarjosi lastenkodille lammasillallisen. Kun kavelimme eilen keskustaa kohti, meita vastaan tuli mies, joka talutti narun paassa kulkevaa lammasta. Seuraava havainto lampaasta oli keittion poydalla paloiteltuna. (Ehka) onneksi en ollut paikalla, kun lammas teurastettiin. Lapset olivat viimeksi syoneet lihaa joskus viime vuoden puolella. He eivat edes muistaneet, milloin. Lammasta taalla syodaan harvemmin. Kananliha on normaalimpi naky kenialaisessa ruokapoydassa. Mina en onneksi joutunut syomaan lammasta, vaan sain ugalia, chapatia, skumawikia ja chapatia. Hyvaa oli ja maha pullisteli kahden chapatin jaljilta.

perjantai 25. marraskuuta 2011

Sataa vetta

Taalla sataa ja on kuulemma talveakin kylmempi. Minulla on helppo hengittaa, eika hikoiluta koko ajan. Ilma on kuin viileana kesapaivana Suomessa.

Keskiviikkona oltiin retkeilemassa Kisumussa ja siella sai hikoilla Mbaleakin enemman. Taalla Mbalessa ollaan hieman ylempana vuorilla, joten taalla ei ole niin kuuma kuin suuressa osassa Keniaa. Kisumussa kaytiin Impala Sanctuaryssa, joka oli pieni elaintarha. Seisottiin metrin paassa leijonasta, ja nahtiin myos ainakin hyeena (joka oli iso!), strutseja, impaloita, apinoita, papukaijoja ja gepardi. Lapset olivat viimeksi kayneet Kisumussa kaksi vuotta sitten. Peter oli ensimmaista kertaa Kisumussa. 14-vuotias Peter maistoi myos ensimmaista kertaa elamassaan jogurttia. Ihmettelemista riitti etenkin menomatkalla.
Yritettiin myos ostaa lapsille Kenfin Bridgen lahjoittamilla joulurahoilla vaatteita lapsille, mutta minun valkoisen ihon takia hinnat olivat pilvissa, joten paatettiin jattaa ostokset tanne Mbaleen. Asken kaytiin ostoksilla niin, etta mina odotin kaupan ulkopuolella nakymattomissa maksamiseen saakka. Ja saatiin kahdelle tytolle hameet vajaalla neljalla eurolla per hame.

Tiistaina kerattiin Rachelin ja Sheilan kanssa roskia pihalta. Tytot kerasivat innokkaasti ja saatiin ymparisto puhtaaksi, mutta taas on tyypit heittaneet roskia pitkin pihaa. Ajattelin antaa lastenkotilaisille haasteen tana iltana. Jos en kahden seuraavan paivan aikana nae yhtaan roskaa maassa, kaikki saavat maanantaina lettuja. Jos naen roskan, kahden paivan testiaika alkaa alusta. Ei talla varmasti ihmeita saa aikaan, mutta ainakin haastaa ehka miettimaan roskaamiskayttaytymista.

Tana aamuna koettiin jannittavia hetkia, kun pienin lapsista, Beyonce lukitsi itsensa toimistoon. Talon kaikki ovet voi lukita seka sisa- etta ulkopuolelta. Beyonce oli saanut laitettua toisen ovista lukkoon sisapuolelta, mutta ei osannut avata sita. Erick onneksi sai ikkunan kautta ja halon avulla aukaistua toisen toimiston ovista.

Nyt minulla on kaksi viikkoa jaljella lastenkotiaikaa. Yritan puuhastella kaikenlaisia taidejuttuja nyt lasten kanssa, koska paikalliset aikuiset eivat lapsia minkaanlaiseen askarteluun ohjaa. Taalla olen entista enemman varmistunut siita, miten suuri merkitys peleilla ja leikeilla on ajattelun kehityksessa. Naiden lasten on aarettoman vaikea ymmartaa muun muassa erilaisia pelikorteilla pelattavia peleja. Heidan (myos lahes aikuisten) on vaikea myos erottaa esimerkiksi eri pelikorttien maita toisistaan. Pelien saannot ovat myos vaikeita hahmottaa. Yksi vapaaehtoisista, Clare, on ihmetellyt, miten osaan kaikenlaisia seurapeleja- ja leikkeja. Kun kerroin, etta pelaamme niita koulussa ja myos kavereiden kanssa erityisesti lapsena, han oli aivan ihmeissaan ja vaikuttunut.

Mutta nyt, safarin metsastykseen!

tiistai 22. marraskuuta 2011

Tehaan vaikka mita, mutta syyaan eka

Tama ei ole mikaan Maragole vaan Maragoli, mutta en ole viitsinyt vaihtaa otsikkoa, kun koneet taalla on niin hitaita.

Olen yhden lastenkodin tyton kanssa kaupungilla hoitamassa asioita. Olen nyt tilannut laatikostoja lastenhuoneisiin vaatteita varten. Siella voi kuulostaa silta, etta miksi ihmeessa laitan rahaa vaatesailytykseen, mutta lasten vaatteet pyorii lattioilla, kuten olen kertonut ja luulen, etta kukaan paikallinen ei tulisi sailytystiloja hankkimaan, koska ruoka taitaa olla ajattelussa ensimmaisena. Maslowin tarvehierarkia nayttaytyy taalla todellisuudessa erittain hyvin. Ensin ruoka, sitten huvit.

Eilen minulla oli mukana yksi toinen tytto, kun olin hoitamassa asioita. Mutaisia polkuja kulkiessamme kysyin, mika on paras ja ikavin asia hanen elamassaan. Mukavinta Sheila ei osannut kertoa, mutta ikavin on se, etta hanta lyodaan. Opettajat lyovat koulussa, jos ei tieda oikeata vastausta tehtaviin. Sheila sanoi, etta hanta lyodaan joka paiva. Tytto sanoi itse, etta opettajien tulisi opettaa, miten tehtavat tehdaan, eika lyoda. Todellako? Aina valilla heraa siihen todellisuuteen, etta tama on todellakin kehitysmaa.
Sheila oli eilen ensimmaista kertaa elamassaan pankissa. Tytto on 14-vuotias. Tajusin eilen, etta on ihan hyva, etta otan aina jonkun lapsista mukaan kylille, jotta he nakisivat rahan kayttamista yms. Kaikilla lapsilla on vaikeuksia matematiikassa ja erityisesti raha- ja aikalaskuissa. Ajalla ei taalla nyt ole niin valia (paitsi etta koulussa pitaa olla ajoissa, ettei opet lyo) ja rahaa lapset eivat paase itse kayttamaan oikeastaan laisinkaan. Isoimmat lapset/ nuoret hoitavat jotain pienia ostoksia omalla kylalla, mutta muutenlapset eivat kasittele rahaa.

Eilen vietimme illan kynttilanvalossa. Sahkoyhtio katkaisi sahkot, koska laskuja ei oltu muka maksettu. Lastenkodin laskut on kylla maksettu, mutta yhtio lahettaa lastenkodin perustajan viimeisen Kenian kodin laskuja yha lastenkodille ja vaatii niita maksettaviksi. Minua pimeys ei kylla erityisesti haitannut. Lapset ovat paljon rauhallisempia, kun ei ole valoja, ja telkkarikaan ei pauhaa.

Huomenna lahdemme retkelle Kisumuun niiden lasten kanssa, joilla kokeet sujuivat erityisen hyvin. Lastenkodin aikuiset painottavat, etta retki on "akateeminen". Valilla minua ahdistaa se, miten lastenkodilla painotetaan opiskelua ja siina menestymista. Lapsille on usein sanottu, etta he ovat lastenkodilla opiskelua varten. Eivatka ole! He ovat siella siksi, etta se on heidan koti!

En ole vielakaan varannut safaria tai majoitusta rannikolle. Pitaisi tehda se, tai olisi pitanyt tehda jo, mutta nama koneet ovat niin hitaita, etta aina siirran varausta seuraavaan paivaan... Jospa loytaisin huomenna Kisumusta safaritoimiston...

perjantai 18. marraskuuta 2011

Viela on kesaa jaljella

Paivat Afrikan kuuman aurongon alla vahenee kovaa vauhtia, enaa pari viikkoa jaljella. Harmittaa, etten saa ladattua tanne kuvia, mutta ei voi mitaan. Nettikahvilan koneet on tuskasen hitaita ja luulen, etta sohlaisin kuvat koneen kovalevylle niin, etta kohta koko maailma nakisi ne.

Oltiin juuri ostamassa kahden lapsen kanssa kummirahoilla vaatteita. Aina, kun uusia vaatteita ostetaan, niita ostetaan kirkkoon tai kouluun. Jossain vaiheessa, tarpeeksi pitkan ajan kuluttua, kirkkovaatteet sitten siirtyy ilmeisesti kotivaatteiksi. Kotona kaytettaviksi ostetaan kaytettyja vaatteita. Ja vaatteet kaytetaan viimeiseen riekaleeseen asti. Monet lasten kotivaatteista tuskin kelpaisivat edes kaikkien lattiarateiksi Suomessa. Vaatteet ovat reikaisia tai revenneita, lika on pinttynyt niihin ja osa saattaa hieman haista tunkkaiselle. Kerran lasten vaatteita pestessamme sanoin Mama Moreenille , etta haluaisin heittaa yhden todella reikaisen paidan pois/ lattiaratiksi, jolloin Mama Moreen sanoi, etta jos aiot heittaa sen pois, anna hanen lapsilleen. Paita on yha kayttokelpoinen. Silloin (muun muassa) ajatukset heittivat muutaman ylimaaraisen kierroksen aivojen ympari.

Mama Barak kiiruhti asken takaisin kotiin, koska kaivonkorjaajat olivat saapuneet sinne. Yksi tyomiehista oli rikkonut pumpun ja nyt vesi pitaa kantaa ehka vajaan kilometrin paasta talolle. Onneksi eilen ja viime yona satoi, joten sadevesitankissa oli ainakin aamulla viela vetta. Eilen aamulla tajusin, etta taallakin (tai ehka erityisesti taalla) nopeat syovat hitaat. Eilen aamulla lapset jonottivat vetta sadevesitankilla, koska vesi oli vahissa. Mina onnellisesti ja kiltisti odotin pesuvadin vapautumista ja vatia odotellessa vesi oli jo loppunut tankista.

Lapset tekevat taalla uskomattoman paljon kotihommia. Eilen jokaisen lapsen piti kantaa viisi astiallista vetta rakennukselle betonin tekemista varten. Pienemmat lapset kantoivat pienempia kanistereita, isommat isompia. Lapset luuttuavat lattioita, hakevat polttopuita ja pilkkovat niita jattikirveella, tekevat ruokaa, pesevat pyykkia ja astioita, hoitavat pienempia, pyyhkivat poytia ja tekevat, mita aikuinen pyytaa. harvoin kukaan napisee vastaan. Taalla aikuisia kunnioitetaan ainakin jossain maarin. Lapset tosin helposti myos valehtelevat ja ottavat tavaroita luvatta.

Tanaan hermostuin jatkuvaan rahan pyytamiseen aika totaalisesti. Yksi lastenkodin vanha asukki tuli lastenkodille kipeana ja minulle vihjattiin, etta han tarvitsisi rahaa sairaalaan. Tytto saa rahaa kummiltaan, mutta oli havittanyt ID:nsa, joten ei voinut nostaa rahaa pankista. Kun en antanut muuta kuin sarkylaakkeita, minulle sanottiin, etta tuolla tuo tytto yha istuu ja odottaa. Sanoin aika kiehuvana, etta en pida siita, etta minulta koko ajan pyydetaan jotain. Isommat lapset olivat kotona ja taisivat hieman hammastya reaktiotani. En pida siita, etta kun ihmisia autetaan, he passivoituvat ja odottavat kaiken tulevan valmiina nenan eteen. Myos itse taytyy tehda jotain elamalleen. Sanoin tytolle, etta hanen pitaa hoitaa itselleen uusi ID, jos vanhaa ei loydy. Ei voi odottaa kaiken putoavan taivaalta syliin.

Mutta, nyt menen kysymaan vihdoin, paljonko vaatekaappi maksaisi. Talla viikolla olen levitellyt muutaman kerran lasten markia ja tunkkaisia vaatteita nurmikolle kuivumaan, kun joku on kaatanut suuren maaran lattianluuttuamisvetta lattialle ja lattialla kasassa tai pahvilaatikossa olleet vaatteet ovat kastuneet.

Ainiin, ja minulla on nyt yksi lapsi taalla. Uusin tytto kutsuu minua aidiksi ja innoissaan haluaisi aina menna potalle, kun nakee minut. Kehuminen saa ihmeita aikaan.

maanantai 14. marraskuuta 2011

Jambo!

Busiasta tullessani huoneeni ovella odotti yllatys. Yksi kanoista tipuineen/ munineen oli parkkeerannut/ parkkeerattu huoneeni oven viereen. Yhden illan ja yon kuuntelin tsirputusta ja vaistelin kanan lajia lattioilla. Olen aina kuvitellut, etta kanat jattavat jalkeensa pienia papanoita, mutta ainakin taman kanan laja oli kuin jonkun lampaan.
Nama taalla ovat kauhistelleet, kun olen kertonut suomalaisten tavasta pitaa koiria lemmikkina ja ottaa ne joskus jopa sankyyn nukkumaan. Siina he eivat kuitenkaan nae mitaan ihmeellista, etta kanat kulkee pitkin taloa ja nousevat penkeille ja poydille.

Muutenkin talossa onei-niin-hygieenista. Roskat heitetaan lattialle, uuden talon rakennuksessa tarvittavia sementteja sailytetaan olohuoneessa, pienimman neidin lattialle lirauttamat pissat saatetaan jattaa pyyhkimatta jne. Mina yritan myos siirrella laudoista torrottavia nauloja, piikkilankakeria, kirveita, leikkuuveitsia ja muita pienille lapsille vaarallisia juttuja pois kulkuvaylilta tai pienten kasien ja jalkojen ulottuvilta, mutta kukaan muu ei tee niille mitaan. Todennakoisesti he eivat ne niissa mitaan vaarallista.

Mina kaipaisin kampaajalla kayntia, juurikasvu alkaa olla valtava. Petronella kuitenkin ihastelee hiuksiani, etta nyt ne ovat hienot. Kaikki kenialaiset kuulemma pitavat tummista hiuksista. Opettajat koulusta olivat sanoneet, etta muuten se Elina oli ihan natti, mutta ne hiukset, mika niissa oli vikana. Onko han albiino? Kun kerroin, etta monella kaverilla on luonnostaan vaalea tukka, naiset eivat meinanneet uskoa.
Suurin osa afrikkalaisista naisista kayttaa muuten hiuslisakkeita, letteja tai miksi ikina ne niita kutsuvatkaan. Oma tukka on tosi lyhyt ja siihen lyhyeen tukkaan solmitaan nippuhiusta. Kotona ja kylillakin hiukset usein peitetaan huivilla, jos ei ole ollut aikaa tai varaa laittaa hiuksia.

Mishelilla oli malaria. Kuumetta oli lauantai-iltana lahes 40 astetta, ja tytto oli tosi heikossa kunnossa. Nyt Mishel taas leikkii ja syo ja juo. Ikava tuo malaria.

Taalla tulee syotya melko terveellisesti. Ruoka on paaosin ugalia (maissipuuroa) ja vihreita kasviksia tai maissia ja papuja. Mulle nuo tekee perunoita, kananmunia, kaalia ja valilla chapatia ja mandazeja ja tanaan juuri soin keitettyja banaaneja. Oli muuten hyvaa!

lauantai 12. marraskuuta 2011

Back home

Kolmen tunnin hikisen matatu- ja bussimatkan jalkeen olen takasin Mbalessa. Tuntu, etta tuli kotiin, kun nous bussista. Taalla tietaa kadut ja tietaa, minne menna. Yritettiin lahtea super aikasin, etta olisin ehtinyt pankkiin, koska en ole saanut nostettua rahaa automaatista. Afrikkalaiseen tapaan me muka kiirehdittiin, mutta oltiin kuitenkin yli puol tuntia myohassa aikataulusta. Vaikka olis kuinka kiire, nama ihmiset ei nayta silta, etta niilla olisi kiire. "Mita, joita vaan yhden kupin teeta? Ota nyt toinen!", sain aamulla kuulla, kun yritin pysya aikataulussa. Kun olimme menossa koulun paattajaisjuhlaan, kutsussa luki juhlan olevan klo 9-11, mutta Petronella sano jo etukateen, etta ei kukaan mene yhdeksalta. Me mentiin juhlaan yhdentoista jalkeen. Lapset tosin kommentoi jalkeenpain, etta mentiin myohassa, eika nahty lipunnostoa. En siis tieda, moneltako juhla oli oikeasti alkanut. Mutta kiire ei ole siis minnekaan. Jotenkin musta tuntuu, etta Mama Elina sopis tahan kulttuuriin erityisen hyvin...

Nain lastenkodin Erickia kadulla ja han kertoi, etta uusi tytto oli viety sairaalaan paansaryn vuoksi. Toivotaan, ettei se ole mitaan vakavaa.

Busiassa vierailin kahtena viimeisena paivana kuudessa perheessa. Yhteinen tekija perheille oli se, etta ne kaikki oli todella koyhia. Yhdessa perheessa aiti huolehti seitsemasta lapsesta ja seitsemasta lapsenlapsesta. Yksi aiti kertoi, etta hanen edesmenneella miehella oli ollut viisi vaimoa ja nyt toisten vaimojen pojat on tullu hakkaamaan ja uhkailemaan hanta, jotta saisivat naisen maat itselleen ja myytya eteenpain. Suurin osa aideista oli leskia. Vain yhdessa perheessa oli myos isa olemassa. Isallinen perhe eli kahdeksan lapsen kanssa kahdessa pikkuruisessa huoneessa, ja yksi lapsi oli viela aidin mahassa kasvamassa. Tapasin myos noin yhdeksankymppisen mummon. Taalla voidaan elaa jopa niin vanhaksi!
Aika toivotontahan tama elama on taalla. Vaikka auttaisit yhta perhetta, samanlaisia perheita on miljoona muutakin. Tuli kylla mietittya, mista ihmiset saavat elamanilon ja -uskon. Arki on kamppailua nalkaa ja ehka sairauksia vastaan, mutta kuitenkin mennaan eteenpain.

Mutta tama mummo menee nyt eteenpain ja lopettaa netin kayton, koska taskussa on vain 100 shillinkia, ja pakko ostaa viela jotain syomista, jotta jaksaa kavella kotiin.

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Busia

Nyt olen Busiassa, Ugandan rajalla. Ugandan metsat nakyy majapaikan huudeilta. Asun Kenfin Bridgen jonkunlaisen Kenian johtohahmon perheen luona keskella puskia. Tilan talot on tehty savesta ja pihapiirissa on myos Kenfinin uusi perinteinen savimaja olkikattoineen. Suunnitelmissa on, etta nukkuisin siella ainakin yhden yon ennen paluuta Mbaleen. Saa nahda, saavatko ne yhden huoneen valmiiksi ennen perjantaita...

Matatu- ja bussimatka tanne oli hirvea. Matatuun (pikkubussiin) oli ahtautunut 21 tyyppia parhaimmillaan. Bussimatkalla taas ajattelin kuolevani ehka miljoona kertaa. Tiet on hirveassa kunnossa ja bussi heittelehti sivulta sivulle, vetta tippu katosta ja selka meinas kuolla siina rynkytyksessa. En odota innolla paluumatkaa... Bussissa jouduttiin maksamaan ylihintaa mun ihonvarin takia. Herbert makso meidan matkat, ettei ylihintaa pyydettais, mutta se ei auttanut.

Naa ihmiset kuvittelee, etta kaikilla valkosilla on rahapuu takapihalla. Kaikista ahdistavinta taalla on se, etta koko ajan joku on pyytamassa rahaa tai jotain tavaroita. Lastenkodin lapsille olen nyt sanonut, etten ole lyijykyna- tai pyyhkariautomaatti. Minulta ei tarvitse koko ajan pyytaa kynia. Myos aikuiset pyytaa multa rahaa koko ajan. Myos matkoja safarille tai Mombasaan on pyydetty. Saa nahda, millon totaalisesti menee hermot jatkuvaan rahan anomiseen.

Maanantaina kaytiin pikaisesti tutustumassa esikouluun, minne HIV-perheiden lapset voi tuoda lapsensa. Perheiden ei ole pakko maksaa koulumaksua, jos varaa ei ole. Opet ei saa palkkaa ja ruuat tulee paaosin lahjotuksina. Tanaan mun piti menna tutustumaan paikallisiin perheisiin, mutta tyypeilla, joiden piti vieda mut perheisiin, olikin jotain muuta. Huomenna uusi yritys.

Asken kaytiin jossain naistentapaamisessa yhdessa kirkossa sanomassa hei. Kaveltiin ehka kolme kilsaa, istuttiin hetki, sanoin hei naisille ja lahdettiin pois. Jotenkin musta tuntuu, et valkoisen ihmisen tuntemisella koetetaan nostaa valilla omaa ihmisarvoa...

Petronella on soittanut pari kertaa Mbalesta ja sanonut, etta heilla on ikava minua. Beyonce kuulemma kay mun huoneen oven takana ettimassa mua ja toistelee "Na, Na":ta. No, lauantaina pitais olla siella takasin.

Jep, mutta nyt taytyy poistua ennen kuin herbert menettaa taysin hermonsa nalkaansa.

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Aburi?

Noniin, taas cyber cafessa. Hankittiin netti lastenkodille, mutta se toimi ekana iltana tunnin ja sen jalkeen ei ole toiminut. Useita tunteja olen istunut koneen aaressa ja yrittanyt huippunettinortin taidoillani saada sita toimimaan, mutta ei. Vika voi olla myos yhteydessa.

Olen ollut nyt kahtena paivana seuraamassa koululla tunteja. Peruskoulu kestaa 8 vuotta, mita edeltaa 3-vuotinen nursery school. Aloitin vierailuni nurseryn luokista ja meinasin taas pyortya jarkytyksesta. He olivat aloittamassa paivaa ja tuolit olivat ympariinsa kaadettuina, poydat siella taalla ja kaikki vaikutti olevan aivan sekaisin. Aikuiset olivat kuitenkin rauhallisia. Lapset huusivat, rynnivat kohti pullonkorkkipurkkia, kaatoivat tuoleja, eivat nostaneet niita, siirsivat rumistaen poytia ja siirsivat niita takaisin. Opettajat sanoivat, etta nama nyt ovat viela pienia, joten viela meluisia. Olkoon miten pienia tahansa, mutta kylla niita voi ohjata jarjestykseen. Nurseryluokilla lapset rynnivat pulpeteistaan opettajan eteen halutessaan vastata. Opettaja ei ollut moksiskaan. Opettaja lahti keskenkaiken pois luokasta sanomatta mitaan. Ja lapset riekkuivat. Mietin jo, etta mita ihmetta taalla tapahtuu.

Oikean koulun puolella meininki oli kuitenkin eri. Lapset istuivat hiljaa ja siististi pulpeteissaan, vastasivat kysyttaessa (joissain luokissa nousivat jopa seisomaan vastatessaan), eivatka valittaneet mistaan vaan tekivat tehtavia keskittyneesti. Ala-asteen puolellakin opettajat kuitenkin heittivat taulusienen ja karttakepin lattialle, kun eivat tarvinneet niita. Lattiat olivat roskaisia ja seinat heiveroisia, joten viereisten luokkien melu haittasi opettajan ja oppilaiden puheen kuulemista. Koulukirjoja oli vain muutama kussakin luokassa. Opetusvalineina toimivat siis lahinna liitutaulu ja vihkot (joita he kutsuvat kirjoiksi). Olen ihmetellyt valilla Davidin kysymyksia kaikenmaailman asioista lastenkodilla. Nyt tajuan niita paremmin. Mielikuvat eri asioista ovat varmasti aivan erilaisia, jos asioista ei ole nahnyt kuvia.

Lapsia oli luokissa vain kuudesta ehka kolmeentoista, mika on epatavallista taalla. Valtion kouluissa voi olla kuulemma 60:kin oppilasta. Lastenkodin lasten koulu on yksityinen, kirkon alaisuudessa oleva koulu, ja siella opiskelee yhteensa noin 120 oppilasta. Ala-asteella luokkia on 8, minka jalkeen mennaan neljavuotiseen secondaryyn.

Yllatin jopa itseni auttamalla Harrisonia kiswahilin tunnilla. Heidan piti kirjoittaa numeroita kirjaimin ja kiswahilin taitoni ylsivat siihen, etta huomasin Harrisonin sekoittaneen ykkosen ja kympin keskenaan :).

Taalla kaikki on halpaa, vaikka hinnat ovat viimeisen vuoden aikana kuulema kaksinkertaistuneet. Bikibikikyyti kolmelata kilometrilta maksaa 50 shillinkia, mika on noin 40 senttia euroissa. Leipapaketti maksaa 60 shillinkia, muovikassillinen skumawikia (kaalin ja salaatin tapainen vihrea kasvi) 50 shillinkia, 8 appelsiinia ehka 100 shillinkia. Palkatkin ovat pienet. Lastenkodilla tyoskentelevat tyypit saavat 2000-3000 shillinkia kuussa palkkaa, mika on noin 20-30 euroa. Opettajien palkka on 7000 shillingista ylospain. Netti maksaa 1 shillingin per minuutti.

Lapsilla oli viime viikolla kokeita hirveasti ja lahes kaikilla oli eniten ongelmia matikassa ja etenkin raha- ja aikalaskuissa. Se ei ole ihme, koska lapset eivat tuskin koskaan kasittele rahaa ja taalla on kaytossa ns. lansimaisen ajan lisaksi kiswahiliaika. Kiswahiliajassa ajanlasku lahtee ilmeisesti (meidan) kello seitsemasta aamulla ja uudestaan taas kello seitsemasta illalla.

Valilla taalla arsyttaa se, etta kun kuljen jossain, kuulen koko ajan mzungu-huudahduksia. Luulevatko he, etten tieda olevani valkoihoinen? Ja kaikkia on yha vaan ihmetyttanyt se, etta osaan pesta pyykkia. Moni on sanonut, etta olen ensimmaisen valkoihoinen, jonka he ovat nahneet pyykkaavan. David kertoi opettajan koulussa kertoneen, etteivat valkoiset osaa pesta kasipyykkia...
Lastenkodin ohi kulkevat lapset ovat kiivenneet useita kertoja puuhun nahdakseen minut aidan takana. Ihmetys on ollut erityisen suuri, kun olen ollut pyykkaamassa.
En muista, kerroinko jo siita, etta Mama Barak sanoi minulle (kun olin pesemassa pyykkia) viime viikolla, etta toivoisi minun olevan mies, jotta voisi menna kanssani naimisiin :). Mama Barak sanoi minun myos haastavan lastenkodilla tyoskentelevia vapaaehtoisia, koska olen pyykannyt. He eivat kuulemma suostu pesemaan toisten pyykkia ilmeisesti siksi, etta he eivat saa palkkaa. Mama Moreen (lastenkodilla tyoskentelevan Moreenin aiti, joka kay monta kertaa viikossa auttamassa meita) kertoi myos, etta hanelle on kerrottu, etta lansimaissa voimme vain asettua asumaan tyhjaan taloon, eika meidan tarvitse maksaa mitaan. Hitsi, mita kuvitelmia ja ennakkoluuloja!

Mama Moreen on oikea supermamma. Han kasvattaa kuuden oman lapsen lisaksi kolmea lasta, jotka heidan aitinsa oli jattanyt taloon yksin asumaan lahdettyaan uuden miehen matkaan. Naiden yhdeksan lisaksi Mama Moreen on ottanut huollettavakseen lapsenlapsensa, joka sai alkunsa ikavien tapahtumien seurauksena ja jota ei hyvaksytty aitinsa uuteen sukuun. Mama Moreen heraa aamulla, tulee Mbalen keskustaan tekemaan ja myymaan mandazoja, tulee usein sen jalkeen lastenkodille siivoamaan, palaa takaisin Mbaleen myymaan kasviksia ja menee sitten kotiin huolehtimaan lapsistaan. Lahes joka kerta Mama Moreen tuo mukanaan lastenkodin pienimmalle muutaman mandazan herkuksi.

Lastenkodilla aloitettiin maanantaina pihapiirissa olevan keskeneraisen talon kunnostustyot. Minulle sanottiin, etta talo olisi valmis kolmessa viikossa, mita epailen. Tahan mennessa kunnostustyot ovat edistyneet yksi kasa hiekkaa pihalle per paiva-tahdilla. Tarkoitus on, etta pojat muuttaisivat toiseen taloon ja kaikki saisivat enemman tilaa. Tilaa lapset kylla tarvitsevatkin. Kysyin, aikooko kirkko hankkia lisaa huonekaluja uuteen taloon. Minulle sanottiin, etta sita ei ole suunniteltu, mutta ehka sita pitaa harkita. Mina tosiaan harkitsisin sita, etta jokainen lapsi saisi oman sangyn ja myos paikan, missa voisi sailyttaa vaatteita.
Olenkin tassa miettinyt, etta pistaisin pystyyn kerayksen vaatekaappeja ja mahdollisesti patjansuojuksia varten. Vaatteet siis pyorivat talla hetkella pitkin lattioita (etenkin pienten poikien huoneessa) ja puhtaat vaatteet muuttuvat pian likaisiksi.
Jos sinusta tuntuu silta, etta sukulaislapsesi ei tarvitse sadatta joululahjaa tai sinulla on muuten vain muutama ylimaarainen euro ja voisit ehka lahjoittaa hieman rahaa naiden lasten tarpeisiin, olisin kiitollinen. Ja lapset ja aikuiset lastenkodilla olisivat varmasti viela kiitollisempia. Patjansuojusten kangas maksaa noin 5e per patja. Vaatekaappien hinnasta en viela tieda varmaksi. Jos pystyt auttamaan, laita minulle viestia vaikka suomi-numeroon tai mailia, niin kerron, miten jatketaan.

Sunnuntaina lahden Busiaan Ugandan rajalle vajaaksi viikoksi katselemaan eloa siella. Toivon vaan, etta tama kipeys katoaa ennen sita (ja ettei tama ole malariaa). Hikiset terveiset Ita-Afrikasta!