Back in the business

Palasin tänne. Koko kesän ajan sormet syyhysivät päästä kirjoittamaan. Mietin blogia, mihin aiheeseen haluaisin keskittyä jne. Päädyin siihen, ettei blogin tarvitse liittyä ainoastaan yhteen, tai kahteenkaan, asiaan, vaan voin kirjoitella kaikenlaista ja -moista. Mietin myös, perustaisinko aivan uuden blogipohjan, mutta sitten päädyin jatkamaan tänne tarinoita Kenian tekstien jatkoksi. Hii-o-hoi!

Tämän lopullisen ajatustyön blogin aloittamiseksi/ jatkamiseksi tein istuessani kampaamotuolissa. Istuin siinä eilen aika monta tuntia, kun kampaaja laittoi värinpoiston, laittoi värinpoiston uudestaan, huokaili, taas laittoi värinpoiston ja ehkä kerran vielä värinpoiston ja sen jälkeen syväpuhdistavan shampoon ja samaisen shampoon vielä uudestaan. Värihoitoaine oli h-i-e-m-a-n tarrannut kiinni hiusteni pintaan, vaikka kulahtaneesta pubiruusun tukastani ei olisi sitä uskonutkaan. Tukkani näytti ennen värinpoistoja syksyiseltä, lakastuvalta villiviinin lehdeltä. En ollut tajunnut asioiden todellista luonnetta ennen kampaamotuoliin istumista, mutta karmea totuus paljastui, kun kampaaja käänteli ja väänteli tukkaani miettivä, ei-iloinen ilme kasvoillaan. Miten hiukset aina näyttävätkin niin kauheilta, kun menee kampaajalle? Aivan kuin kampaamoissa olisi ennen- ja jälkeen-valot. Ennen-valoissa vanha tukka näyttää susirumalta ja jälkeen-valoissa uusi tukka on kuin suoraan muotilehden sivuilta. Tai sitten kampaajat vaan ovat taitavia :).

Värinpoisto ei tuntunut muualla kuin istuma- ja niskalihaksissa, mutta uuden värin laitto sattui sitäkin enemmän. Kun väriä aloitettiin laittamaan päähän, tuntui kuin en olisi enää pystynyt hengittämään, vaan sydän olisi mennyt laskuissaan sekaisin. Tuli äärettömän paha olo ja päänahkaa alkoi kirvelemään välittömästi. Minun piti myös sulkea silmäni, koska värihöyryt tuntuivat leijailevan silmiini. Pelkäsin verkkokalvojen sulavan tai vähintään silmäripsien liimautuvan kiinni toisiinsa. Mitään muuta vakavampaa ei ilmeisesti käynyt kuin se, että päästäni tuli porkkana, mutta mietin jälleen kerran, että onko tuo kaikki aivan turvallista ja terveellistä? No, enpä usko. Kauneus, mitäpä nainen ei sen eteen tekisi...

Ovioikokoti

Olen viime aikoina seurannut tiiviisti asuntoilmoituksia netistä. Asuntoilmoitusten tutkimiseen jää helposti koukkuun. Ei malttaisi käyttää edes koiraa ulkona töiden jälkeen, kun haluaisi jo avata etuoven, oikotien ja jokakodin. Lähes joka päivä toisaalta myös tuskastuu asuntoilmoituksia katsellessaan ja kiroaa Helsingin hullut hinnat. Kaverit saa reippaankokoisen omakotitalon Itä-Suomen suuresta kaupungista sillä hinnalla, millä täältä ehkä saa putkiremontoiMATTOMAN, tyydyttäväkuntoisen kaksion. Ja tällainen kaksio ei ole varmasti alle 8 km päässä keskustasta.

Aina jos innostuu jostain asunnosta ja luulee vihdoinkin kultakimpaleen löytyneen, huomaa kohta jonkun mahdollisimman huomaamattomasti ilmoitetun vian. Yleisin vika on juuri alkava putkiremontti (mikä ei näy yleensä hinnassa juuri lainkaan), toiseksi voi olla kaupungin vuokratontti, jossa on juuri päättymässä vuokrasopimus ja vuokra nousemassa moninmoninkertaiseksi (tätä asiaa ei ilmoiteta, vaan se täytyy itse ottaa selville). Lisäksi saattaa olla suuri yhtiövastike, älytön pohjaratkaisu ja mitä ikinä.

Ehkä täytyisi muuttaa sata kilometriä johonkin suuntaan, niin saisi sillä kaksion hinnalla vanhan talon, lautalattiat, vanhat omenapuut, pellot pihan ympärille, järven ja pihasaunan... Ja kun asuisi siellä sadan kilometrin päässä talo olisi alta aikayksikön oma, eikä pankin, koska rahaa ei menisi elokuviin, ravintoloihin, heräteostoksiin tai edes vaatteisiin. Siellähän kulkisi vanhat lantsarit jalassa, äitin vanha toppatakinrutku niskassa ja juttelisi joutessaan jäniksille.

Back in da city

Täällä taas, harmaassa Helsingissä. Joululoma vietetty, tosin töihin paluuta viivästetty muutaman päivän saikulla. Norovirus levisi kulovalkean tavoin idässä. Ei uskalla mennä vielä lapsia saastuttamaan töihin.

Ylläksellä oli ihan kivaa, vaikka säät ei oikein olleetkaan suosiolliset. Pakkasta ja tuulta riitti. Hedonisti kyllä olis siitä huolimatta hengannut ulkona vaikka kaiket päivät. Käytiin Hetan kanssa myös mehtähiihtoreissuilla muutaman kerran mökin takasessa metsässä. Kerran myös haikattiin Kesängille Pirunkurun kautta ja laskettiin alas. Oli odottamattoman hyvää putikkaa. Puuterikoira taisi olla sammaa mieltä.

Tarkotuksena oli myös käydä tervehtimässä Hetan äitiä ja siskoa, mutta se keikka jäi tekemättä. Harmitus. Olisi ollut kiva nähdä, tunnistaako koiruudet vielä toisensa. Pitää kevään keikalla käydä treffeillä.

Palasin tänne. Mietin aikani, viitsinkö kirjoittaa ilman erillistä syytä kuten reissua, mutta päätin ainakin kokeilla, miten lähtee kirjaimet kulkemaan.

Olen yksin kotona. Hetta ja Koo lähti itään eilen. Onpa outoa olla yksin. Töiden jälkeen yrittää oikein miettiä, mitä voisi tehdä tai minne mennä, kun ei tarvitse kiirehtiä kotiin Hedonistin luokse. Ja illalla ei tarvitse suunnitella, missä vaiheessa lähtisi iltalenkille ja kuka sinne menee (joten voi vaan makoilla koko illan sohvalla, tuijottaa telkkaria ja käydä välillä suklaavarastolla- kuinka mieltäylentävää). Jotenkin merkityksetön olo.

Enää reilu viikko töitä ja koittaa kahden viikon loma. Jee! Kuvittelen, että minulla on jouluvalmistelut suht hyvässä vaiheessa. Tosin näin kuvittelen joka vuosi ja kuitenkin neulon, ompelen tai virkkaan viimeisiä lahjoja siinä vaiheessa, kun pukki on jo tulossa ja muut saunassa. Ja onhan noita pikkuhommia nytkin hieman tekemättä... Joten puikot esille!

Mombasasta Muonioon

Ihmetyksekseni olen kotona, ja vieläpä elävänä. Viimeisinä päivinä hurjasteltiin sen verran kuolettavan nopeasti ja vaarallisesti maanteitä pitkin Mombasasta Tsavo Eastin ja Amboselin luonnonpuistojen kautta Nairobiin, että monta kertaa mielessäni ajattelin, että onpahan ainakin Kenia nähty ennen kuolemaa. Itäisessä Keniassa matatuja ei vaikuttanut olevan niin paljon kuin Kisumun ympäristössä, mutta rekkoja sitäkin enemmän. Kuskit ajoivat käsittämättömän hullusti. Ohittamaan lähdettiin, jos oli vähänkin vapaata tienpätkää näkyvissä. Sitten vaan vilkutellaan valoja, jos vastaantuleva auto näyttää lähestyvän liian nopeasti. Kolme onnettomuutta nähtiin matkalla. Yhdessä öljyrekan ja bussin kolarissa oli kuollut kahdeksan ihmistä. Rekkakuski ja apukuski olivat tehneet jonkun virheen ajaessaan ja paenneet näppärästi paikalta ennen poliisin saapumista paikalle.

Viimeisinä Kenian päivinä ekologisuus oli vallan huipussaan meikäläisen toimissa. Ajelin pitkin ja poikin Itä-Keniaa ainoana asiakkaana yhdeksän hengen safaripikkubussissa.Eipä ainakaan kukaan estänyt näkyvyyttä, kun eläimet tulivat esiin. Näin varmasti satoja norsuja, paljon seeproja, kirahveja, buffaloita, impaloita ja vaikka mitä. Leijonaa ei kyllä onnistuttu metsästämään.

Viimeisten päivien turistitodellisuus oli hyvin kaukana siitä todellisuudesta, missä suurin osa kenialaisista elää. Safari campien henkilökunta kantoi laukut telttaan, joku törötti ravintolassa koko ajan vieressä ja vei lautasen heti pois, kun asetit haarukan lautaselle (tosin lastenkodillakin toiminta välillä lähenteli samaa, ainakin jos lautasella oli vielä muutama ruuan murunen), uima-altaan vesi oli sopivan raikasta, henkilökunta kävi sulkemassa teltan ikkunaluukut, häätämässä moskiitot ja aukasemassa sulle pedin valmiiksi iltaisin. Suurin turren ongelma on ehkä se, näkeekö norsun varmasti lähempää kuin muut turret tai hälvenevätkö pilvet Kilimanjaron edestä, jotta saisi paremman kuvan seeproista.

Joka tapauksessa turre-elämä oli mukavaa, sitä ei voi kieltää. Juoksevasta vedestä ja ei-mutaisista varpaista nautti ehkä erityisen paljon nyt. Eläimien elämää oli kiva seurata. Kuski tiesi myös kertoa niiden elintavoista paljon. En esimerkiksi tiennyt, että norsun kuoltua muut norsut muistelevat/ pitävät mekkalaa kuolleen toverin luiden äärellä aina kun ohittavat ne, vuosienkin päästä.

Kun minä lomailin, Mbalessa olivat laittaneet tuulemaan vuohien talon suhteen. Parissa päivässä se oli rakennettu lähes valmiiksi. Nyt on sopivien vuohien metsästys käynnissä. Ja kanat ovat kuulemma alkaneet munia enemmän munia. Jee!

Älyttömän nopeasti meni kaksi ja puoli kuukautta, outoa olla kotona taas. Laukut olen jo purkanut, mutta pakannut taas uudestaan. Lähden ensi kevääksi Muonioon töihin. Liekö napapiirillä elämä on erilaista kuin päiväntasaajalla.

V I P

Tulin tanaan pois Diani Beachin turrealueelta Ukundan kylaan ja huhhuh, miten paljon paikalliset tuijottaa. Taitaa turret normaalisti pysya visusti omalla tontillaan hotellien laheisyydessa.

Taalla on uskomattoman kuuma ja uskomattoman paljon pariskuntia, joista nuorempi osapuoli on ulkonaon perusteella afrikkalainen ja vanhempi osapuoli valkoihonen. Tiesin, etta taalla on tuollaisia pariskuntia paljon, mutta maara on yllattanyt.

Saadan yha vuohitaloprojektin kanssa, mutta ilmeisesti Mbalessa tapahtuisi asioita, kun vaan lahetan lisaa rahaa.

Huomenna lahden safarille. Ihmettelin, miten safarifirman tyypit tulee Mombasasta Dianille asti hakemaan osan rahasta, mutta kun mietin tarkemmin, tajusin, etta maksan safarista joidenkin paikallisten parin vuoden palkan verran. Sietaakin ajella hakemaan rahoja ja saada V I P-kohtelua, kuten minulle on ainakin luvattu.

Kookospahkina oli ihan hyvaa (sain kuoren rikki puutarhurin avustuksella), mutta ananas on parempaa. Apinat pyrkii sisalle ruokavarkaisiin ja uima-altaan vesi on paivisin liian kuumaa (vaihdoin eilen majapaikkaa). Beach boysit on yha riesana, mutta yritan olla vastaamatta mitaan niiden huuteluihin, koska siten yleensa paase helpoiten niista eroon. Noin kolmen ja puolen euron tonnikalafile oli hyvaa, ei yhtaan sellaista mautonta ja purukumimaista, jota Suomessa saa ravintolassa. Mbaleenkin on kuulemma tullut nyt kesa, kun mina lahdin. Rannikon ihmiset ei osaa tehda hyvia mandazeja.

Kuinka saisin rikki kookospahkinan?

Tanaan suunnitelmissa on kookospahkinanrikkomista DianiBachin maisemissa,kameliratsastusta rantahiekalla, uimista Intian valtameressa ja muuta perusta. Sunnuntaina lensin Nairobin kautta Mombasaan ja se oli totta, mita olin jostain lukenut, etta Mombasan kentalla koneesta ulos astuessa vastassa on paksu, kostea, kuuma ja hikinen ilma. Vaikka lannessakin oli kuumaa, taalla on ihan erilaista.

Oli outoa lahtea lastenkodilta. Viimeiset paivat juoksin kylan ja lastenkodin valia, kun yritin hoitaa kaikki asiat kuntoon. Lehma saatiin, huonekalut saatiin (paitsi yksi laatikosto on tulossa myohemmin, koska en ollut tyytyvainen laatuun, joten tekevat uuden), kananruokaa saatiin, ruokaa lapsille saatiin, patjoja ja patjansuojuksia saatiin.Voi sita harmitusta niiden lasten kohdalla, jotka eivat saaneet patjansuojusta. Vuohien talon materiaaleja hankittiin.Osa materiaaleista ja vuohet on hankkimatta. Toivon, etta joku on tehnyt asian eteen jotain talla viikolla ja voisin laittaa rahaa lastenkodin tilille ennen kuin lahden.

Petronella soitti eilen ja sanoi Mishelin itkeneen nyt paljon. Sanoin muutaman sanan Mishelille puhelimessa ja tytto alkoi heti kuulemma itkun sijaan hymyilemaan. Voi sita.

Tama Diani Beach on yllattavan kaukana Mombasasta. Tulin taksilla ja siina kesti pari tuntia, vaikak kuski maksoi poliiseille korruptiorahaa ja paastiin jonon ohi. Kuski kertoi mielenkiintoisia mielipiteitaan somaleista, muslimeista ja kaikista muista paitsi hanen itsensa edutamista rannikon alkuperaiskenialaisista. Miten ennakkoluuloinen ja kapeakatseinen ihmisen mieli voikaan olla.

Mun huoneiston ovelta on noin 100 metria rantaan. Jos tsunami tulee, en ehdi moskiittoverkkoa tielta raivata. Nyt ajattelette, etta liioittelen taas, mutta hotellin (tms) piha rajoittuu rantaan. Beach boyseja on rasittavuuteen asti. Mbalessa olin uber kyllastynyt 'Mzungu, habari?'-huuteluihin, mutta lasten huutelut kesti ehka viela paremmin kuin 'Hey, beautiful'-huutelut. 'Shut up' toimii melko hyvin.

Mutta nyt ugalin etsintaan. Sita ei noin vaan taalta loyda.