Nyt olen Nairobissa. Vallan outoa. Tulin aamulla taksikuskin tuomana Elinan luokse. Matkalla näin lähinnä ihmisiä ja taas ihmisiä kävelemässä töihinsä. Ja paljon autoja. Ruuhkat olivat suuret, ja etenkin kiertoliittymien kohdalla liikenne seisoi.
Lento meni ok:sti, mutta nukuin vain noin kolme tuntia myöhäisen illallisen, aikaisen aamiaisen ja selkäkipujen takia. Kuvittelin koko yön näkeväni koneen ikkunasta kuu-ukon hymyilemässä taivaalla minulle. Näin siis myös hymyn. Aamulla tajusin kuun olevan siiven valo. Vaikuttavatkohan ne malarialääkkeet sittenkin...?
Lennolla tuntui siltä, että olisi voinut jäädä koneeseen ikuisuuksiksi. Hieman siis taisi jännittää uuteen maailmaan tuleminen.
Viisumijonossa seisoin ikuisuuden ja katselin, miten (ehkä) intialaiset siirtyivät jonosta toiseen, nopeammin etenevään jonoon ystäviensä eteen. Näiden ystävien takana tosin oli myös pitkä jono muita matkustajia. Muutama britti ärähti intialaisille siinä vaiheessa, kun jononvaihtajia oli lähemmäs kymmenen. Intialaiset vain katselivat ihmetellen. Miksi ei saisi mennä sieltä, mikä on itselle paras reitti? Mitä sen on väliä, jos etuilee?
Viisumijonossa melkein kuvitteli olevansa hiihtokeskuksessa ostamassa kausaria. Hiihtokeskuksissa tosin pyydetään kuvaa otettaessa ottamaan pipo pois päästä, ei silmälaseja. Eikä Rukalla tai Stubailla ole tarvinnut ainakaan vielä antaa sormenjälkiä.
Päivällä nukuin univelkaa hieman pois ja kävin läheisellä ostarilla ostamassa prepaid -liitymän. Kaikki paikalliset ovat ainakin tähän mennessä puhuneet hyvää englantia ja ovat ystävällisesti neuvoneet kysyttäessä. Tosin lentokoneessa jo huomasin, ettei täällä asiakaspalvelukursseilla taideta korostaa hymyn merkitystä asiakaspalvelutilanteissa. En nähnyt lentoemojen tai stuerttien (joita oli monta) hymyilevän kertaakaan yli 12 tunnin lennon aikana. Mitä sitä yöllä hymyilemään. Jokaisessa kuulutuksessa muistettiin kuitenkin puhutella itse korkea-arvoista herra pääministeriä, joka oli arvostanut seuraamme läsnäolollaan.
Myöskään ostarilla ei pahemmin hymyjä asiakkaille jaettu. Sisäänheitossa oltiin sitäkin innokkaampia. Kävin pitsalla (perikenialaiseen tapaan...?) ja katselin, miten sisäänheittäjät kävivät esittelemässä ihmisille oman ravintolansa tuotteita, vaikka ihmiset olivat jo tilanneet ravintolasta, jonka pöydässä -yllättäen- jo istuivat.
Ostarireissulla hieman hätkähdytti rynnäkkökiväärit tai vastaavat järeät aseet vartijoilla erään rakennuksen edessä. Toiselta asesankarilta uskaltauduin kuitenkin kysymään tietä ostarille, kun en ollut varma, minne menen.
Elina on zumbassa ja minun pitäisi survoa rinkasta kiskomani tavarat takaisin rinkkaan. Aamulla nokka kohti Jomo Kenyattaa ja Kisumua. Elina hieman huijasi taksikuskia lennon lähtöajankohdassa, jotta saamme minut ajoissa kentälle. Toivotaan, että kuski tulee ajoissa ja etten siten joudu aamuiseen maastoralliin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti